Touched by the light

Beauty,Health,28 April 2022

Maksettu kaupallinen yhteistyö La Roche-Posay :n kanssa// Paid collaboration
with La Roche-Posay

Auringon UV-säteet voivat vahingoittaa ihoa ja ne ovat suurin vaikuttava tekijä
ihon ikääntymiseen. Säteet voivat myös aiheuttaa soluvaurioita, ihon palamista,
hyperpigmentaatiota ja pahimmassa tapauksessa ihosyöpää. Siksi päivittäinen
auringonsuojan käyttö on tärkeää.

Olen koko aikuisikäni ollut todella tarkka aurinkosuojan käytöstä, sillä ihoni on
vaalea ja palaa herkästi. Raskauksien jälkeen ja iän myötä saan myös herkemmin
pigmenttimuutoksia, joista haluan suojautua. Siksi minulle on tärkeää käyttää
aurinkosuojavoidetta, jossa on tarpeeksi korkea spf kerroin, joustamatta siitä
miltä ihoni pinta tuntuu voiteen levittämisen jälkeen. Valitsen aina kasvoilleni spf
50, jotta suoja olisi mahdollisimman tehokas.

La Roche-Posayn aurinkovoide Anthelios UVMUNE 400 on ollut käytössäni jo
monta vuotta ja on yksi suosikeistani sen korkean suojan, pienen koon, kevyen
koostumuksen sekä tahmattoman lopputuloksen vuoksi.  Voide ei jätä valkoisia
jälkiä ja on koostumukseltaan mukavan ja kevyen tuntuinen. Yritän käyttää
aurinkosuojavoidetta ympäri vuoden ja talvisin se käy minulta vaivattomimmin,
kun sekoitan pienen määrän aurinkovoidetta joko päivävoiteeseen tai
meikkivoiteeseen.  Se on rutiini, josta en enää jousta. Uskon oikeasti, että tämä
rutiini on se, joka säästää ihoa ikääntymiseltä ja pitää ihoani mahdollisimman
kimmoisana ja kauniina mahdollisimman pitkään.

Auringon säteet tekevät haittaa iholle, ei sen valo. UVB-säteet ruskettavat ihoa ja
voivat aiheuttaa ihon palamista ja pigmenttimuutoksia. UVB- säteet eivät pääse
ihon syvempiin kerroksiin, toisin kuin UVA-säteet. UVA-säteet ylettyvät syvälle
ihossa ja vahingoittavat myös sen syvimpiä kerroksia. Vaikka sää olisi pilvinen tai
jopa sateinen, säteet tunkeutuvat pilvien ja jopa ikkunoiden läpi.  Säteet
vaurioittavat ihoa, mutta prosessi on huomaamaton eikä tunnu ihossa. Siksi on
tärkeää suojautua auringolta ympäri vuoden.

Parhaiten suojaudut, jos levität aurinkovoiteen ennen auringolle altistumista.
Voidetta kannattaa levittää runsaasti ja lisäillä säännöllisin väliajoin sekä aina
hikoilun ja uinnin jälkeen. Kannattaa myös välttää auringossa oleskelua
kellonaikoina, jolloin UV-säteilyt ovat voimakkaimpia.  Valitse aurinkovoide, joka
sopii sinun ihotyypillesi parhaan lopputuloksen saavuttamiseksi.

Anthelios on suunniteltu herkälle iholle ja eri iho ongelmista-kärsiville. Pidän siitä,
että voide on yksi harvoista, joka ei tuki ihohuokosia eikä jätä ihon pintaa
rasvaisen ja tahmaisen tuntuiseksi. Voide levittyy helposti ja imeytyy ihoon
nopeasti.
Anthelios sarjaan kuuluu useita tuotteita, jotka sisältävät Netlock-teknologian.
Tämä teknologia on innovaatio, joka perustuu polymeerien muodostamaan
kalvoon. Tämä kalvo on erittäin ohut ja huomaamaton mutta suojaa tehokkaasti
UV-säteiltä.

La Roche-Posay on ihotautilääkäreiden suosittelema apteekkisarja ja ostettavissa
apteekeista. Tutustu tuotteeseen tästä! 

Let’s talk body care !

Beauty,17 November 2021

Maksettu kaupallinen yhteistyö La Roche-Posay :n kanssa// Paid collaboration with La Roche-Posay

The time has come for us who love our bodies to show our skin some extra love and care. I’ve been using La Roche-Posay Lipikar series for years now and it has helped my skin stay more balanced ven during these more challenging months of the year. It’s suitable for every age, therefore it’s the body care series I feel safe to wash my children with, knowing it’s mild and soothing.

My skin is dry and sensitive with tendencies for atopic skin. Lipikar Balm AP+M is intended for sensitive skin, developed to support the achieving of a healthy and balanced skin microbiome. Microbiome is the very important network of bacteria that works to keep our skin in balance. A healthy and balanced microbiome mirrors in comfortable and healthy-looking skin. La Roche-Posay works hard to research the well-being of our skin and implement their findings in their product development.

I’ve always been quite good at taking care of my skin, but I want it to be uncomplicated yet effective. My body care routine includes these two easy steps:

  1. Lipikar Syndet AP+shower gel
  2. Lipikar Baume AP+M balm

The shower gel is a creamy, anti-irritation, anti-scratching cleansing gel that cleanses the skin without irritating it. It feels kind on the skin and doesn’t leave the skin feeling tight. It is fragrance free and suitable even for newborns. This is the only shower gel I let my children use, due to their sensitive and dry skin.

My all time favorite body balm is this La Roche-Posay Lipikar Baume AP+M. We use around 6 big bottles a year! It feels riche but doesn’t leave the surface feeling greasy. It calms my skin instantly and makes my skin feel soft and smooth.

If your skin’s microbiome is out of balance, it can often show as dry skin, uncomfort or even atopic skin. Lipikar Baume AP+M helps your skin strengthen and re-build back its own, healthy and natural microbiome.

La Roche-Posay is a pharmacy brand, developed for sensitive skin and recommended by dermatologists around the world. Try it for yourself or your children and hopefully you’ll feel the difference. La Roche-Posay can be purchased in pharmacies click here to get to products!