Jokin aikaa sitten annoin haastettelun Kauneus & Terveys-lehteen. Jutussa kerroin ajatuksiani hyvinvoinnista/terveydestä ja siitä mitä ne minulle merkitsevät. Olen ajatellut julkaista haastattelun myös täällä blogissani, sillä käsittelen tekstissä paljon asioita, joista te lukijat olette usein kyselleet..
Toivottavasti päivänne on ollut aurinkoinen ja pääsette kohta viettämään rentouttavaa viikonloppua! <3
Ajattelen, että olen kuka olen ja näytän tältä. Jos en kelpaa omana itsenäni, niin teen jotain muuta kuin mallintöitä. Tällä hetkellä voin hyvin tämän kokoisena, mutta minun ei tarvitse pysyä mallinmitoissa loppuelämääni. Pidän itsestäni huolta, jotta voisin jatkossakin hyvin, mutta tahdon ehdottomasti myös nauttia elämästä.
Hyvinvointini syntyy siitä, että pystyn luottamaan itseeni. Tunnustelen oloani ja elän sen mukaisesti. Välillä tulee tietenkin aikoja, jolloin kyky kuunnella itseään on kadoksissa. Silloin pitäisi pyrkiä löytämään se taito uudelleen eikä ryhtyä kikkailemaan trendidieettien ja liiallisen treenaamisen kanssa.
Ruoka kuuluu elämäni tärkeimpiin hetkiin, ja siihen liittyy paljon tunteita ja hyviä muistoja. Syön paljon kalaa ja riisiä, salaatteja, pastaa, munia ja hedelmiä. Herkuttelen päivittäin mutta maltillisesti. Juon runsaasti vettä enkä käytä lainkaan alkoholia.
Käsittelen tunteitani ja ajatuksiani, kun treenaan. Tarvitsen liikuntaa jossain muodossa päivittäin. Se on hyvin terapeuttista. Pidän rankasta kuntosalitreenistä, jossa saan antaa kaikkeni, mutten halua keskittyä suorittamiseen. Kävelen reippaasti joka päivä vähintään tunnin.
Tyttäreni tekee jokaisesta päivästä tärkeän, muistettavan ja onnellisen. En halua antaa elämän vain lipua eteenpäin. Tahdon oikeasti elää ja luoda muistoja perheeni kanssa. Joka ikisen päivän tulee olla erityinen jollain tapaa, vaikka sitten ihan pienellä.
Raskauden jälkeen keskityin lapseeni ja niihin tunteisiin, joita äidiksi tuleminen toi mukanaan. Kun olen onnellinen, voin hyvin. Söin hyvin ja tein pitkiä lenkkejä vaunujen kanssa. Päätin etukäteen, etten aio stressata vauvakiloista, ja pysyin lupauksessani! Halusin nauttia ihmeellisestä ajasta vastasyntyneen kanssa. Ylimääräiset kilot lähtivät nopeasti itsestään. Siitä voin kiittää täysimetystä ja sitä, etten asettanut liikaa paineita itselleni.
Meidän tulisi olla itsellemme vähän kiltimpiä. Stressi on tuhoisaa monella tapaa. Itseään ja kehoaan pitäisi kohdella lempeästi. Hyvä, terveellinen ruoka ja liikunta tekevät hyvää ja saavat voimaan hyvin. Kannattaa siis miettiä, mistä tulee hyvä olo ja mieli.
Olen mielestäni kaunis silloin, kun olen nukkunut hyvin, ulkoillut ja nauranut paljon. Naurava ihminen on kaunis. Lupaan yrittää nauraa mahdollisimman paljon seuraavan vuoden aikana. Se on uuden vuoden lupaukseni ;).
Lähden päivittäin ulos ilman meikkiä, vaikka näytän sata kertaa paremmalta, kun olen vähän ehostanut. Aina ei tarvitse olla niin hehkeä. Perheeni saa harvemmin nähdä minut sen näköisenä, millaisena poseeraan lehdissä tai blogissa. Yleensä puuhastelen kotona verkkareissa.
Muoti ja vaatteet ovat mainio tapa ilmaista, kuka on juuri sinä päivänä. Kannattaa olla leikkisä ja kokeileva. Tyylimokat kuuluvat elämään niin kuin kaikki muutkin erehdykset. Oma tyylini on aina vähän haussa, mutta se on aina naisellinen. Tunnen itseni kauniiksi korkeissa koroissa ja mekossa.
Unelmoin terveestä, pitkästä ja onnellisesta elämästä, ajasta tyttäreni kanssa, kesästä, tuoreista mansikoista, suuresta perheestä, opintojen valmistumisesta ja pitkistä keskusteluista mieheni kanssa. Lisäksi unelmoin aina ihanista kengistä!
Uskon, että rakkaus voittaa kaiken. Elän rakkauden takia, ilman rakkautta elämä olisi turhaa.