Haastattelu terveydestä

Health,Lifestyle,personal,Work,6 February 2015

Jokin aikaa sitten annoin haastettelun Kauneus & Terveys-lehteen. Jutussa kerroin ajatuksiani hyvinvoinnista/terveydestä ja siitä mitä ne minulle merkitsevät. Olen ajatellut julkaista haastattelun  myös täällä blogissani, sillä käsittelen tekstissä paljon asioita, joista te lukijat olette usein kyselleet..

Toivottavasti päivänne on ollut aurinkoinen ja pääsette kohta viettämään rentouttavaa viikonloppua! <3

 

005_sofia_ruutu_final

 Ajattelen, että olen kuka olen ja näytän tältä. Jos en kelpaa omana itsenäni, niin teen jotain muuta kuin mallintöitä. Tällä hetkellä voin hyvin tämän kokoisena, mutta minun ei tarvitse pysyä mallinmitoissa loppuelämääni. Pidän itsestäni huolta, jotta voisin jatkossakin hyvin, mutta tahdon ehdottomasti myös nauttia elämästä.

Hyvinvointini syntyy siitä, että pystyn luottamaan itseeni. Tunnustelen oloani ja elän sen mukaisesti. Välillä tulee tietenkin aikoja, jolloin kyky kuunnella itseään on kadoksissa. Silloin pitäisi pyrkiä löytämään se taito uudelleen eikä ryhtyä kikkailemaan trendidieettien ja liiallisen treenaamisen kanssa.

Ruoka kuuluu elämäni tärkeimpiin hetkiin, ja siihen liittyy paljon tunteita ja hyviä muistoja. Syön paljon kalaa ja riisiä, salaatteja, pastaa, munia ja hedelmiä. Herkuttelen päivittäin mutta maltillisesti. Juon runsaasti vettä enkä käytä lainkaan alkoholia.

Käsittelen tunteitani ja ajatuksiani, kun treenaan. Tarvitsen liikuntaa jossain muodossa päivittäin. Se on hyvin terapeuttista. Pidän rankasta kuntosalitreenistä, jossa saan antaa kaikkeni, mutten halua keskittyä suorittamiseen. Kävelen reippaasti joka päivä vähintään tunnin.

Tyttäreni tekee jokaisesta päivästä tärkeän, muistettavan ja onnellisen. En halua antaa elämän vain lipua eteenpäin. Tahdon oikeasti elää ja luoda muistoja perheeni kanssa. Joka ikisen päivän tulee olla erityinen jollain tapaa, vaikka sitten ihan pienellä.

Raskauden jälkeen keskityin lapseeni ja niihin tunteisiin, joita äidiksi tuleminen toi mukanaan. Kun olen onnellinen, voin hyvin. Söin hyvin ja tein pitkiä lenkkejä vaunujen kanssa. Päätin etukäteen, etten aio stressata vauvakiloista, ja pysyin lupauksessani! Halusin nauttia ihmeellisestä ajasta vastasyntyneen kanssa. Ylimääräiset kilot lähtivät nopeasti itsestään. Siitä voin kiittää täysimetystä ja sitä, etten asettanut liikaa paineita itselleni.

Meidän tulisi olla itsellemme vähän kiltimpiä. Stressi on tuhoisaa monella tapaa. Itseään ja kehoaan pitäisi kohdella lempeästi. Hyvä, terveellinen ruoka ja liikunta tekevät hyvää ja saavat voimaan hyvin. Kannattaa siis miettiä, mistä tulee hyvä olo ja mieli.

Olen mielestäni kaunis silloin, kun olen nukkunut hyvin, ulkoillut ja nauranut paljon. Naurava ihminen on kaunis. Lupaan yrittää nauraa mahdollisimman paljon seuraavan vuoden aikana. Se on uuden vuoden lupaukseni ;).

Lähden päivittäin ulos ilman meikkiä, vaikka näytän sata kertaa paremmalta, kun olen vähän ehostanut. Aina ei tarvitse olla niin hehkeä. Perheeni saa harvemmin nähdä minut sen näköisenä, millaisena poseeraan lehdissä tai blogissa. Yleensä puuhastelen kotona verkkareissa.

Muoti ja vaatteet ovat mainio tapa ilmaista, kuka on juuri sinä päivänä. Kannattaa olla leikkisä ja kokeileva. Tyylimokat kuuluvat elämään niin kuin kaikki muutkin erehdykset. Oma tyylini on aina vähän haussa, mutta se on aina naisellinen. Tunnen itseni kauniiksi korkeissa koroissa ja mekossa.

Unelmoin terveestä, pitkästä ja onnellisesta elämästä, ajasta tyttäreni kanssa, kesästä, tuoreista mansikoista, suuresta perheestä, opintojen valmistumisesta ja pitkistä keskusteluista mieheni kanssa. Lisäksi unelmoin aina ihanista kengistä!

Uskon, että rakkaus voittaa kaiken. Elän rakkauden takia, ilman rakkautta elämä olisi turhaa.

 

12 Comments

  • Camilla

    Oli ihana lukea tota tekstiä! Voiko edes sanoa että jotkut kohdat kosketti mua haha! Vaikutat tosi down to earth ihmiseltä ja ajattelet asioita todella kauniisti. Mä kanssa unelmoin pitkistä keskusteluista, se on niin terapeuttista ja ihanaa kun pääsee jakamaan ajatuksia. Mielettömän upea kuva, tosi paljon Twiggyn piirteitä! Ihania pitkiä keskusteluja teille <3

    • Sofia Ruutu

      Kiitos kauniisti sanottu :). Ymmärrän todellakin tuon että välillä odottamattomatkin asiat koskettavat! Viime viikolla aloin kyynelehtimään luennolla kun katsottiin tv mainosta ;D.

  • Hanna

    Ihanan lempeä kirjoitus elämän perusasioista, jotka kuitenkin välillä unohtuu. Rentouttavaa viikonloppua!

  • Vilma

    Olipa ihania ja viisaita ajatuksia, kiitos, sain tästä paljon. <3
    Aurinkoista viikonloppua sinne!

  • Suvi

    Ihana postaus! Ajatuksiisi on helppo kyllä samaistua ja muutenkin sinulla on ihana tyyli, jota on mahtavaa seurailla. :) Ihanaa alkanutta vuotta ja vielä talvea (kohta se ihana kevät saapuu :D)!

  • Leena

    Uskaltaisitpa blogikuvissakin näyttäytyä meikittä ja verkkareissa :)

    • Sofia Ruutu

      Haha olen kyllä meikittä myös blogissani mutta en koe että se on erikseen mainittava asia. Ei ole uskaltamisesta kiinni vaan enemmänkin siitä että tahdon että blogini on paikka inspiraatiolle, ja minun kotiverkkareissa ei ole kyllä mitään inspiroivaa… Ainakaan minulle ;D. Ihanaa ja rentoa iltaa ja sunnuntaita <3

  • Johanna

    Löysin juuri pari päivää sitten Instagramin kautta blogisi ja voin jo nyt sanoa, että olen jäänyt koukkuun! Kerrassaan ihania kuvia ja tämä teksti oli aivan mieletön! Kiitos viikon inspiraatiosta. Teet selkeästi paljon töitä blogisi eteen ja ihana että avaat vähän syvällisempiäkin mietteitä. Yhdyn edellisiin kommentteihn – kauniita, viisaita ja lempeitä kirjoituksia elämän perusasioista. Sinusta tulee mieleen Henrik Ibsenin sitaatti: “Onnellisuus on tyyntä ja iloisen viatonta itsevarmuutta”! Jään mielenkiinnolla seuraamaan tätä ihanaa blogia ja toivon sinulle oikein ihanaa kevättä! Keep up the good work <3

    • Sofia Ruutu

      Ihanaa että löysit myös tänne ja kiitos siitä että otit aikaa kommentin kirjoittamiseen :). Aivan ihana sitaatti ja ihanaa kevättä myös sinulle <3.

Leave a Reply to Leena Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.